.
   
 

Tuotteet

- rullaa alaspäin, kunnes löydät etsimäsi tuotteen



RA-HOBBY TUOTTEET
 
Käsitöistä kiinnostuneet, huom!
 
kirjoittaja Heljä Salonen
 
Käsitöiden tekijöillä on lukuisia syita neuloa, ommella, virkata, huovuttaa ja kutoa. Kysyimme naisilta,
miksi he kutovat:
 
KÄSITÖIDEN TEKEMINEN
. yhdistää luovuuden ja toiminnallisuuden
. antaa yksintekevälle rauhaa olla itsekseen
. ystävien kanssa on mukavaa sosiaalisuutta, jossa voi oppia uutta
. koskettaa monia aisteja, sillä kankaat, langat ja muut materiaalit tuntuvat hyviltä
. antaa iloa silloin, kun keksit malleja omasta päästä ja myös silloin, kun teet täsmälleen valmiin
ohjeen mukaisesti
. valmistuminen tukee tunnetta elämän hallinnasta
. rentouttaa
. virkistää
. nivoo tekijänsä osaksi sukupolvien ketjua
. on kuin pienimuotoista taideterapiaa

 

 Lisään tähän, että Passap neulekoneella ja ryijy/mattokoneella saa nuo kaikki, mutta lisäksi
paljon, paljon nopeammin.
 
Pentti Ruuska
 
 
Neulekone 420 vuotta.
 
Kohta pääsemme juhlimaan harvinaista keksintöä. Eipä tule mieleen monta muuta konetta, jolla olisi näin pitkä historia. Englantilainen pappihan sen aikanaan keksi. Kun piti saada sukkia valmiiksi nopeammin kuin käsin neulomalla. Tietenkin kone on muuttunut, mutta tarkoitus edelleen sama; saada neuleita nopeammin.
 
Nykyään neulekoneen ostaminen on usein melkoista arpapeliä, koska saatavana on vain käytettyjä ja kauan seisseitä koneita. Yksityiset koneiden myyjät eivät pysty takaamaan niiden toimivuutta, saati huoltamaan tai antamaan kunnollista käyttökoulutusta. Tällöin ostetusta neulekoneesta ei saa parasta mahdollista hyötyä ja pahimmassa tapauksessa laite on täysin käyttökelvoton. Näin ollen liian paljon rahaa ja aikaa menee hukkaan ja aiheutuu paljon pettymystä sekä pahaa mieltä. Lisäksi kun koneella ei saada aikaan mitä on haluttu, saadaan aivan vääriä mielikuvia koko neulekoneen hyödyllisyydestä.
 

Tavoitteenamme on, että hyvä ja kannattava harrastus,koneneulonta saa taas ansaitsemansa suosion. Neulekonehan on yksi niistä harvoista laitteista, joilla lähes kuka tahansa ihminen voi hyödyntää luovan harrastuksen myös taloudellisesti. Neulekoneella voi myös säästää ja ansaita rahaa. Ja mikä hienointa neulekoneella voi tehdä YKSILÖLLISIÄ, täysin oman maun mukaisia neuleita.

 

Jos olet etsimässä neulekonetta, ota rohkeasti yhteyttä. Annan käyttöösi pitkän, yli 40 vuoden kokemukseni ja asiantuntemukseni neulekonealalta. Löydät tarpeitasi ja toiveitasi parhaiten vastaavan koneen, josta sinulle on paljon iloa ja hyötyä.
 
IMG1703.JPG

 

Pentti Ruuska
              

PASSAP NEULEKONE
IMG_1874.jpg IMG_1882 IMG_1875 e6000-m4.jpg

IMG_1883 IMG_1881 IMG_1880 e6000-m5.jpg
PASSAP on ainoa neulekone, jolla saat nämä kaikki:
- ilman neuleen helmassa roikkuvia painoja
- pyöreät ja puolipyöreät neuleet
- kaikenlaiset resorit
- ilman nurjan puolen lenkkejä
- yksi- ja moniväriset kuviot
- pitsi- ja reikämallit
-kohomallit
 
 
PASSAPilla saat neuleet paljon pitemmälle valmiiksi, joten säästät aikaa ja vaivaa.
Helppo oppia ja käyttää.

Passap on sveitsiläinen neulekone. Se on kiinteä kaksitasokone, joten sillä voi tehdä aidot resorit 1:1, 2:2, 3:3, 3:1, 5:2 jne. Lisäksi se tekee oikean pyöröneuleen sekä myös puolipyöreän neuleen. Sisäänrakennetun automaatin ansiosta sillä saa myös rajattomasti yksi- ja monivärisiä kuvioita. Kirjoneuleet saadaan ilman nurjan puolen pitkiä lankalenkkejä.

Passap on erittäin monipuolinen. Sen sisäänrakennetussa automaatissa on jo paljon valmiita neulostekniikoita sekä kuvioita, jotka on helppo tehdä ohjekirjan sekä erillisten mallilehtien avulla. Kone on nopea. Esim. sukan tekeminen vie aikaa reilusti alle puolen tunnin. Neulepuseron kappaleet valmistuvat helposti parissa tunnissa.
 
Passapilla voi käyttää myös mahdollisimman erilaisia ja eripaksuisia lankoja. Suuren säätövaran ansiosta sillä voi neuloa myös buklee- ja mohairtyyppiset langat sekä paksuhkot käsinneulelangat.

Passapilla on myös monipuolinen lisälaitevalikoima. Peruskoneeseen voidaan liittää tiettyjen työvaiheiden tekemistä helpottavia ja nopeuttavia lisälaitteita. Esim. reikäkorttilaitteen ja sähkömoottorin avulla koneesta e6000saadaan täysin itsekseen toimiva puoliautomaattineulekone. Kun siihen lisätään AutoColor, saadaan jopa 4-värityöt automaattisesti. Elektronisen Form-kaavalaitteen avulla muotoilut on äärimmäisen helppo tehdä. Tällainen puoliautomaatti kone tekee töitä itsekseen ja käyttäjä voi keskittyä muihin tehtäviinsä.

Passap on erittäin helppo ja nopea käyttää, kun ei tarvita neuleen helmassa roikkuvia painoja. Vahvan moduulirakenteen ansiosta se kestää myös rankan ammattikäytön. Käyttöominaisuuksien sekä monipuolisuuden ansiosta Passap onkin aina ollut halutuin kone ammattilaistenkin keskuudessa. Passap on vanhin ns. kotikoneista. Sitä on valmistettu vuodesta 1939 lähtien. Takuu on aina ollut 5 vuotta.
 

 
HUOM!    PASSAP-huollossa saat koneesi taas täyteen toimintakuntoon edullisesti ja varmasti.
Voin myös hakea koneesi ja palauttaa huollettuna kohtuullisen matkan päässä Lahdesta.

Pyydä lisätietoja    passap.finland@pp.inet.fi
 
 
 
 
 
Myös Googlessa paljon asiaa neulekoneista hakusanoilla "neulekone " ja "Passap". Myös
kuvahaussa runsaasti kuvia.
 
Passap mallit:

duomatic.jpg
 
Passap Duomatic
duomatic80 duomatic80.jpg  kuvat455.jpg
Passap Duomatic 80
Passap Duomatic S                        Passap Duomatic 80
Passap Duomatis SD                       + Deco                   
e6000.jpg
 
Passap Electronic 6000
s80001
Passap Electronic 8000
e8-05.jpg e8-06398.jpg
 
 
 
 
Passap Electronic koneilla tehtyjä kuvioita ja
kuvioneuleita
 
 
IMG0532.JPG    IMG3300.JPG 
 
IMG0291.JPG IMG0295.JPG
 
 
IMG0297.JPG IMG0301.JPG IMG19601.JPG
 
 
Kuviot tehty valokuvien pohjalta Passap Creation suunnitteluohjelmalla ja neulottu Passap E 8000 neulekoneella
 
 
 

 


IMG3262.JPG    IMG4455.JPG    IMG3263.JPG
 
IMG3087.JPG     IMG_1839     IMG_1838     IMG4304.JPG
 
 
Langat ovat valmiiksi kartioituja konelankoja Euroopan parhailta langanvalmistajilta. Ne ovat
teollisuuslankoja ja sen vuoksi neuloutuvat koneessa helposti. Ne ovat erittäin riittoisia,
jonka ansiosta pienemmästä määrästä saadaan enemmän valmista. Näin neuleet tulevat huomattavasti
edullisemmiksi kuin keriltä neulotut. Yleensä esim. XL -kokoiseen puuvillapuseroon ( kuvat yläpuolella )
menee vain n. puoli kiloa lankaa.
 
Käytämme pääosin luonnonkuitulankoja. Mm. täysvillaa sekä puuvillaa. Sekoitelankoja on myös.
 
     uusia   KONELANKOJA
             
 erittäin hienoa   MERINO VILLAA  puolilla
               
 Merinovilla keritään Merinolampaasta. Tämän villa on erittäin korkealaatuista.
Merinovilla  on erittäin pehmeää, miellyttävän tuntuista, hengittävää ja eristävää.
Se on yksi parhaimpia luonnonkuituja.  Käytetään paljon lasten vaatteisiin,
erityisesti vauvoille, koska se on niin pehmeää, ettei kutita herkkääkään ihoa.
       
                            IMG4456.JPG
  
                     SAN  REMO   
                            merino villaa         80 %
                                   polyamidia             20 %
 
                                       konepestävä
 
       Ei kutita herkkääkään ihoa.  Voi tehdä kaikkia vaatteita,
       upeista neuleasuista arkipäiväisiin sukkiin.
       Puolakoko  1 kg,  mutta puolaamme myös pienempiin kartioihin.
 
 
IMG4345.JPG  kuvat1400.jpg  kuvat1399.jpg   kuvat1401.jpg  sin.jpg
 
  kuvat1408.jpg    kuvat1403.jpg   kuvat1407.jpg   kuvat1398.jpg
 
 
 
                     MERINO /  SILKKI
                                            Merinovillaa        85 %
                                Silkkiä                  15 %
                ( ehkä hienointa konelankaa, mitä on olemassa )
                                
 
kuvat1424.jpg  kuvat1429.jpg  kuvat1426.jpg  kuvat1428.jpg  kuvat1425.jpg
 
 
 
s-posti passap.finland@pp.inet.fipuh 03-7517527, 0400-131288
 
 
                NEULEOHJEET
 
Passapille on runsaasti helppotajuisia neuleohjeita, joiden avulla
pystyy tekemään mallin mukaisia neuleasuja naisille, miehille ja lapsille
 
 
IMG3279.JPG   IMG3275.JPG   IMG3277.JPG
 
 
 
 
 
 
 
KERIMISLAITTEITA
 
kuvat936.jpg
 
joilla saat tehtyä käteviä keriä, joista lanka tulee koneeseen  tasaisesti.  Voit neuloa uudestaan
vaikka harjoituskappaleet tai vanhat neuleet.
 
 
lisätiedot:    passap.finland@pp.inet.fi
 
 
 
 
 
 
 
5045840FordFltbdGreen.jpg

 
 
 
 
 
 

PASSAP TAPIMATIC RYIJY / MATTOKONE

Passap kehitti ja rakensi myös ainutlaatuisen koneen, jolla voi uskomattoman nopeasti ja helposti tehdä ihan oman mielensä mukaisen ryijyn tai maton. Kuviot voidaan suunnitella itse tai käyttää valmiita piirroksia. Pienen kokonsa ja keveytensä ansiosta sitä voi käyttää millä tahansa pöydällä. Mekaanisena laitteena se ei tarvitse sähköä.
 
Passapilla voi helposti tienata lisätuloja, koska ryijyt ovat nyt kysyttyjä. Muutamassa tunnissa saa isonkin työn valmiiksi. Tapimatic on erittäin nopea ja helppo oppia, joten sillä pääsee nopeasti tienaamaan.

IMG_1841 IMG_1793.jpg

IMG_1795
Jos haluat lisätietoja, pyydä vain. Lähetämme mielellämme.
 
 
 
Passapilla on oma mallilehti, jossa jokaisessa ohjeet moneen neuleeseen naisille, miehille ja lapsille. Upeat värikuvat
jokaisesta valmiista mallista. Ohjeet englanniksi ja saksaksi, mutta tärkeimmistä sanoista ja lauseista käännös suomeksi.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

PIENOISMALLEJA

Etsimme maailmalta juuri sitä toivomaasi pienoismallia autosta tai työkoneesta. Ne voivat olla metallia, muovia tai mitä vaan. Samoin missä tahansa mittakaavassa. Ilmoitat vain mitä toivot, ja etsimme. Löytyy,
jos sellainen on tehty. Tietenkin pienoismalleja esim. autoista ja työkoneista on tehty vain rajallisesta määrästä.
 
Mutta meillä on tiedossa myös pienoismallien tekijöitä, jotka valmistavat sitten ihan minkä vaan mallin.
Silloin saa sitten ihan uniikin mallin.

 
 
HUOM! Nyt saatavana harvinaisia 1:34 kokosia"jenkkikuormureita" edullisesti.

 
 
EBAYUKMYYNNISSA.jpg firstgeargulf.jpg IMG4272.JPG 5045840FordFltbdGreen.jpg VALVESFREIGHTLEINER.jpg VOLVO1kautta32ValvesnStuff.jpg

Löytyy runsaasti 30-, 40- ja 50- luvun kuormureita. Tosi hyvälaatuisia ja komeita.  Nokkamallisia, bulldoggeja ym. ym.
Näillä  "letukoilla, natikoilla, intikoilla, gemssuilla, hopilla" ym rakennettiin Suomea sotien jälkeen.
Kannattaa ottaa hyllyn komistukseksi. 

Mutta näitä on hyvin rajallisesti.  Kannattaa tilata nopeasti.
 
 
 
1-1620UH20Fordson20Power20major.jpg Cat21.jpg IMG0703.JPG 4219620ford205000.jpg 13710A.jpg 331g.jpg

IMG1786.JPG Camaro.jpg DodgeCoronet.jpg pienoismalli5 groupprodlg.jpg modelcarworldfordA.jpg

IMG2538.JPG IST0021.jpg e27n.gif 42416.jpg
Jos haluat lisätietoja, kuvia tms, pyydä vain. Lähetämme mielellämme.
 
 
Huom! Saatavana myös puusta tehtyjä, aivan upeita malleja. Voit tilata minkä haluat,
auton tai vaikka tykin. Niihin saa myös liikkuvia osia. Kysele.

lahja7-o.jpg pienois9.jpg
Tässä esimerkki Vanajasta. ja tässä Sisu aurausvarustuksessa


sisuvalmiina.jpg IMG1317.JPG IMG0342.JPG
ajotapahtuma-026.png ajotapahtuma-027.png VANAJA-017.png IMG4471.JPG
 
Esimerkkejä mallientekijöiden töistä
Tekijät Jonatan Hilska, Keijo Rauhala ja Jari Korkiakoski. Jos haluat lisää kuvia heidän töistään, ilmottele vain. Lähetän mielelläni.
 
 
kuvat354.jpg
 
Huom!  Nyt saatavana Keijo Rauhalan  tekemistä loistavista pienoismalleista kuvakirja. Kuvissa
3 erilaista Jyry Sisua, 3 erilaista Scaniaa, Volvo NB88 Turbo, Opel Blitz linja-auto, Trader "mutkarekalla",  SA:n Vanaja ja Kraz.  Lisäksi komea Allis Chalmers sekä puutavaran nostolaitteita.
Kirjan koko vaaka A4,  160 kuvaa, vahvaa, helposti puhdistettavaa materiaalia.
 
Hintaa 45 euroa.
 
Tilaukset ja lisätiedot  passap.finland@pp.inet.fi
 
 
 


RA-TERVEYS  TUOTTEET
   
 
 
Suomessa jo yli 20 vuotta
 
Terveys on meille kaikille arvokkain pääomamme. Mikään rahamäärä ei pysty korvaamaan
menetettyä terveyttä. Terveys on lahja, jota olemme velvolliset hoitamaan niin hyvin kuin
mahdollista. Pahinta tuhlausta on antaa sen rappeutua.
 
Sairauksien ja pahan olon ennalta ehkäiseminen on tehokkainta säästämistä. On paljon edullisempaa ja miellyttävämpää hoitaa terveyttä kuin sairautta.
 
Tarjoamme käyttöönne tuotteita, joilla voitte miellyttävällä tavalla hoitaa ja ylläpitää terveyttänne.
 
Laitteemme BULLMAN, JETFORM, ja KIPUKOUKKU perustuvat kaikki japanilaiseen
SHIATSU hierontaan, ACU painantaan sekä VYÖHYKETERAPIAAN, jotka ovat käsin annettavia hierontamuotoja.
 
( Näistä löytyy runsaasti tietoa mm. Googlesta. Esim. hakusanoilla "shiatsu", "acupainanta", "vyöhyketerapia")
 
Nykytekniikkaa hyödyntäen nämä hoidot voidaan nyt tehdä itse. Kotona
tai työpaikoilla. Nopeasti ja edullisesti. Laitteet sopivat itsehoitoon sekä
myös rankkaan ammattikäyttöön.
 

bullman bullman3.jpg bullman2.jpg
 
 
 
BULLMAN MONIHIERONTALAITE: SHIATSU. ACUHIERONTA. VYÖHYKETERAPIA

Bullman Shiatsu hoitolaitteen terveyttä ylläpitävä ja parantava vaikutus perustuu lihasten rentoutukseen, jonka saa aikaan laitteen rytmikäs ja tasainen pyöritysliike. Se vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Verenkierron mukana kulkee ravintoa ja happea koko kehoon. Kun aivot saavat happea, päänsäryt loppuvat ja aivokapasiteetti kasvaa.
 
Bullmanilla voi hoitaa koko kehon lihakset; niskan, hartiat, selän, raajat. Varsinkin istumatyötä tekevät saavat nopean avun niska- ja hartiavaivoihin. Tietokoneen käyttäjien hiirikäden Bullman hoitaa tehokkaasti. Liikuntaa harrastavien
jännittyneet pohkeet voidaan myös rentouttaa nopeasti ja miellyttävästi.
 
Bullman on myös tehokas VYÖHYKETERAPIALAITE. Jalkapohjia hieromalla päästään hoitamaan kaikkia
sisäelimiä miellyttävästi ja tehokkaasti. ( katso googlesta hakusanalla "vyöhyketerapia" )
 
Bullman laukaisee stressin tms. aiheuttamia lihasjännityksiä ja kohottaa elinvoimaa, luovuutta ja jaksamista. Aktivoi acupisteitä, jotka vaikuttavat koko elimistöön vielä pitkään hoidon jälkeenkin. Kiputiloihin Bullman myös auttaa nopeasti. Auttaa myös nukkumisongelmissa. Kokonaisuutena liikkumiskyky, liikeradat ja nopeus kasvavat. Liikenneturvallisuuskin paranee, kun pään kääntösäde
kasvaa.

Bullman Shiatsu hoitolaitteen tehokkuus perustuu käytön miellyttävyyteen ja helppouteen. Kun hoito tuntuu hyvältä ja nautittavalta, sitä tulee myös käyttettyä. Usein toistuvat, lyhyetkin käsittelyt ovat tehokkaampia kuin pitkät, harvoin tehdyt. Käyttäjä määrää voimakkuuden itse, oman kipukynnyksensä ja tuntemustensa mukaan. Voimakkaampaa käsittelyä saa nojaamalla laitteeseen kovemmin. Kipeät kohdat hierotaan kevyemmin.

Kotikäytössä Bullman on tehokkaimmillaan, kun ei tarvitse varata aikoja hoitoihin eikä lähteä vartavasten mihinkään ulkopuolelle. Sitä voi käyttää päivittäin, useitakin kertoja. Vaikka televisiota katsellessa.
 
Bullmania käytetään runsaasti myös työpaikoilla ja se luokitellaankin työterveyden hoitolaitteeksi ja
siksi se on yrityksille vähennyskelpoinen. Se testattiin jo 20 vuotta sitten Helsingin Yliopistollisessa
Keskussairaalassa ja todettiin sopivaksi myös hoitolaitoskäyttöön. HYKS on hankkinut kymmeniä
laitteita eri osastoilleen. Myös Invalidisäätiöllä on paljon Bullman-hierontalaitteita käytössään.
 
Lisälaitteen, invertterin kanssa Bullmania voi käyttää myös autoissa, työkoneissa, veneissä yms.
 
Bullman on ollut myynnissä Suomessa jo 20 vuotta, joten siitä on tosi vankka kokemus. Myös5 vuoden täystakuu on kokemuksen pohjalta, eikä siis mikään markkinointikikka. Takuu on lisäksi ilman
käyttörajoituksia, joten Bullman on tosi varma ja luotettava, kovassakin käytössä.
 
"niska-hartiaseudun vaivojen yleisin aiheuttaja on lihasten kireydesta johtuva
happivajaus elimistössä".
( aamu-TV-lääkäri 17.9.07 / selkäkivut )
 
Jos haluat lisätietoja, pyydä vain. Lähetämme mielellämme. S-posti passap.finland@pp.inet.fi
 
 
HUOM. Teemme myös esittelyjä kodeissa ja yrityksissä kohtuullisen
matkan päässä Lahdesta.
 
 
 
Kysy tarjouksiamme......
 
lisätiedot: passap.finland@pp.inet.fi ja 0400-131288
 
 


 
 
Sijoita itseesi ja omaan terveyteesi.
Saat parhaan tuoton. Terveyttä ja hyvää oloa
ei voita mikään.
 
Majoitus- ja hoitoyrityksille erinomainen lisätulojen
tuottaja. Ei sido henkilökuntaa
 
acu.jpg
 

Jetform Acu/Shiatsupatja perustuu kolmiulotteiseen painallus- ja venytystekniikkaan sekä myös nikama- ja nivelmanipulaatioon. Patjalla maataan vaatteet päällä selällään ja sen pyörivät peukalonpäärullat rentouttavat lihakset niskasta kantapäähän ja avaavat selkää, jolloin "nikamalukot" avautuvat ja nikamien väliin tulee välilevyille tilaa. Lihasten rentoutuessa verenkierto vilkastuu ja verenkierron mukana kulkee ravintoa ja happea koko kehoon. Aktivoi acupisteet ja vaikuttaa näiden kautta koko elimistöön vielä pitkään hoidon jälkeenkin. Antaa tilaa myös sisäelimille. Selkärangan liikkuvuus ja ryhti paranevat.

Vaikutuksen tuntee konkreettisesti heti; kivut ja säryt lievenevät, usein poistuvat kokonaan. Hapenottokyky paranee. Selkä ja niska taipuvat ja jalat nousevat helpommin. Stressi poistuu ja saadaan lisää energisyyttä ja luovuutta. Helpottaa nukahtamista ja uni on syvempää ja rauhallisempaa. Olo paranee.

JetForm Acu/Shiatsupatja sopii kaikkille, joille käsinhierontakin. Sen hoidosta pitävät nekin, jotka jostain syystä eivät halua käydä käsinhierojalla. JetFormia käytettän kodeissa sekä työpaikoilla. Se on ammattikäytössä hoitolaitoksissa, kauneushoitoloissa, kuntosaleissa, hotelleissa ja kylpylöissä. Myös hoitajien hoitajana. Urheiluseuroissa JetFormia käytettään lihashuollossa.
 
Kätevän kokonsa ansiosta JetFormia voivat käyttää ammattihierojat, jotka työskentelevät myös mm. yritysten työterveyden hoidossa. Laite on helppo kuljettaa mukana ja se ei vaadi isoa tilaa. Yritysten
henkilökunta käyttää sitä mielellään, koska hoito ei vie kauan aikaa ja lisäksi vaatteita ei tarvitse riisua.
Näin yrityksiä on helppo saada asiakkaaksi.
 
JetForm on aito alkuperäinen, japanilainen keksintö ja ollut käytössä jo yli 20 vuotta, joten siitä on tosi vankka kokemus. Se on suojattu monilla kansainvälisillä patenteilla ja siksi siitä ei ole kopioita.
 
JetForm:lla on helppo hankkia lisätuloja. Mm. majoitusliikkeet saavat helposti lisämyyntiä
tarjoamalla lihasten rentoutusta pitkän ajomatkan tai liikunnan jälkeen. Laitetta voidaan
käyttää esim. kuntosalissa, mutta asiakas voi vuokrata sen vaikka omaan huoneeseensa.
Laite ei sido henkilökuntaa, koska sitä voi jokainen käyttää itse.
 
JetFormin voi maksaa myös 2 vuoden maksuajalla ILMAN KORKOA.
 
Jos haluat lisätietoja, pyydä vain. Lähetämme mielellämme.
 
email passap.finland@pp.inet.fi tai 0400-464283
 
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
 
Jalkapohjien hierontaan.........
 
 
Vibraatio- eli tärinähoitolaite
 
Dream2.jpg SM700-ASK.gif
JalkaSkaalattu.jpg
 
BULLMAN Super Dream
on suunniteltu jalkapohjien heijastealuekäsittelyyn VYÖHYKETERAPIAAN.
(katso googlesta hakusanalla "vyöhyketerapia" )
 
Aloitetaan jalkapohjien käsittelystä ja käytetään eri taajuuksia hyödyksi liikuttelemalla jalkoja kevyesti hieronta-alustalla. Käymällä kokonaisvaltaisesti jalkapohjien heijastealueet läpi aktivoidaan jalkojen verenkiertoa. Tämän jälkeen käydään kaikki jalkapohjien heijastelueet läpi vähän voimakkaammin hyödyntämällä koneen kulmissa olevia suuria hierontanystyjä ja lopuksi keskitetään käsittely halutuille heijastealueille. Näin voidaan stimuloida tärkeitä hierontapisteitä. Aktivoimalla heijastealueita voidaan vaikuttaa esim. nestekiertoon, aineenvaihduntaan, laskimoverenkiertoon ja lihasjännitetiloihin hermojärjestelmän kautta.
Lisäksi vaikutetaan tehokkaasti kaikkien sisäelinten toimintaan. ( katso Google, " vyöhyketerapia" )
 
Jalkojen käsittelyn jälkeen voidaan edetä pohkeiden käsittelyn kautta aina hartiaseutuun saakka. Käyttämällä eri taajuuksia saadaan aikaan tehokas käsittely. Vibraatio aikaansaa rentouttavan venymätapahtuman syvälle lihaksistoon vaikuttaen lihas- ja hermojärjestelmään aktivoiden kudosnesteet liikkeelle ja edistäen solujen ja lihaksiston hapenkuljetuskykyä. Laitteen aktiivimagneetit edistävät omalta osaltaan nestekiertoa ja hapenkuljetuskykyä.
 
Laitteen käyttö aloitetaan alussa vähän pienemmällä teholla. Käyttämällä lyhyempiä aikoja voidaan laitetta käyttää useamman kerran päivässä. Jatkossa löydetään parhaiten sopiva aika ja tapa hieroa. Jotta laitteesta saadaan mahdollisimman paljon hyötyä, sitä tulee käyttää säännöllisesti.
 
 
Pyydä lisätietoja. Kerromme mielellämme.
 
 
 
 
SYKSYN  UUDET HITTITUOTTEET:
 
KIVISANDAALIT.
kivikenka.jpg
 
Kiinalaiset kivisandaalit perustuvat vanhaan kiinalaiseen lääketieteeseen.  Terveys ja
ikääntyminen alkavat jaloistamme. 68 akupistettä ja 7200 hermopäätä jalkapohjissamme    heijastavat kaikkiin elimiimme.  Sandaaleissa on erityyppisiä hoitavia luonnonkiviä puualustalla.
Koot:  38 - 43
Värit punainen, keltainen, vihreä, musta
 
Suositellaan 20 min käyttöä per päivä, kävellen tai istuen.  Sandaalien käyttö stimuloi
jalkojen akupisteitä.
 
1.   vilkastuttavat verenkiertoa ja kohentavat immuniteettiä
 
2.   voivat parantaa vastustuskykyä ja palauttaa kehon fyysisiä toimitoja
 
3.   voivat lievittää stressiä ja antaa hyvän unen
 
4.   voivat rauhoittaa jännittyneitä lihaksia ja jänteitä
 
Sandaaleja ei pidä käyttää raskauden aikana eikä mikäli kärsii vakavasta
sydänsairaudesta ja korkeasta veranpaineesta.  Lievissä tapauksissa sandaaleja
voi käyttää lyhyitä jaksoja sukat jalassa.
 
Sandaaleja voi myös käyttää istuen, pelkästään kivet hoitavat jo tehokkaasti jalkapohjiasi.
 
Käyttö:
 
Kulje hitaasti sandaaleilla alkuun 10 min, myöhemmin 20 min/päivä, mielellään monta
kertaa päivässä.  Liikuta käsiäsi ja jalkojasi reippaasti.
 
Aluun jalkapohjissa voi tuntua pientä kipua, joka kuitenkin häviää ja tunnet hyvää oloa.
 
Käyttö voidaan aloittaa sukat jaloissa ja myöhemmin kun jalkapohjat ovat tottuneet kenkiin,
voidaan sandaaleja käyttää paljaissa jaloissa.
 
Käytön jälkeen suositellaan veden juomista vähintään 3 dl, mielellään lämminta vettä,
lisäämään elinvoimaa ja vilkastuttamaan verenkiertoa.  Vesi auttaa myös poistamaan
kehosta kuona-aineita.
 
Älä kulje kenkien kanssa vedessä.
Alä käytä kenkiin alkalipitoisia kemikaaleja.
 
Ihmisten kuuluisi kulkea paljain jaloin ympäri vuoden.  Meidän leveysasteillamme tämä
ei kuitenkaan ole mahdollista.  Sandaalien avulla voit hyödyntää kivien parantavan voiman
ympäri vuoden.
 
pyydä lisätietoja passap.finland@pp.inet.fi
 
 
 
 
  
 
 
 
VALTAVAN  SUOSION  SAANUT,  ALKUPERÄINEN  INTIALAINEN
 
 
FAKIIRIMATTO
 
fakiirimatto.jpg productthumb.jpg
 
 
 

 
 

KIPUKOUKKU

Iskelmäradiosta ja lehtiartikkeleista tuttu....

 

Nerokas, yksinkertainen idea itsehoitoon.
 
Kehomme pyrkii kohti tervettä ja normaalia olotilaa. Uusi suomalainen keksintöKipukoukku, antaa meille
mahdollisuuden toteuttaa hyvä olo itsessämme.
 
Kipukoukku on uusi suomalainen keksintö, jonka teho perustuu lihasjännitysten laukeamiseen ja verenkierron vilkastumiseen, erityisesti niskan, hartioiden ja selän alueella. Siellä mihin muuten ei itse pääse
vaikuttamaan. Painallustekniikalla saadaan kuona-aineet liikkeelle ja verenkierto vapautettua, elimistö saa tarvitsemansa hapen ja ravintoaineet. Näin saadaan poistettua pään, niskan, hartioiden sekä selän säryt
ja olo paranee kaikin puolin.
 
Kipukoukkua voi käyttää missä ja milloin vain. Ei tarvitse sähköä. Television katselunkin voi hyödyntää kun samalla voi hoitaa itseään. Miellyttävällä tavalla. Vaikutuksenkin tuntee konkreettisesti heti.
 
Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä. Lähetämme mielellämme.
 
 
 
 
 
 

ILMANPUHDISTIMET
BIOZONE ja CRYSTAL AIR
KOTI- ja AMMATTIKÄYTTÖÖN
Otsonointi on luonnonmukainen ilmanpuhdistusmenetelmä.
Hankalatkin hajut kuten esim. homeen, tulipalon jälkeen sekä
kalman hajut lähtevät varmasti. Vaivattomasti.
 
Googlessa runsaasti tietoa.

Pyydä erillinen esite + muut lisätiedot

PowerzoneUUSI-1.jpg
PowerZone01.jpg
 
General01.jpg
 
 
 
 
 
CRYSTAL AIR: Edistyksellistä tekniikkaa ilmanpuhdistukseen.
 
Valmistetaan Suomessa.
 
Jos kotona, mökillä, autossa, työpaikalla tai missä tahansa sisätilassa on hajuhaittoja homeen,
kotieläinten tai muista syistä, CRYSTAL AIR ilmanpuhdistinsarjasta löytyy varmasti ratkaisu.
Laitteita on pieniin tiloihin kehitetyistä aina rankkaan ammattikäyttöön soveltuviin asti.
 
Myös mm. kaivoveden puhdistukseen.
 
Kysele lisää s-postilla passap.finland@pp.inet.fi tai soita 0400-131288. Kerron mielelläni lisää.
Myös esitteitä.
 
 
 
Kuva20242a.jpg



HUOM!   EDULLISET  MAKSUEHDOT.

KYSY LISÄÄ passap.finland@pp.inet.fi tai 0400-131288


 


.
 RA-Terveys Oy, Hämeenkatu 5 A 3, 15110 Lahti, Puh. (03) 7517 527