Tuotteet
- rullaa alaspäin, kunnes löydät etsimäsi tuotteen
RA-HOBBY TUOTTEET
Käsitöistä kiinnostuneet, huom!
kirjoittaja Heljä Salonen
Käsitöiden tekijöillä on lukuisia syita neuloa, ommella, virkata, huovuttaa ja kutoa. Kysyimme naisilta,
miksi he kutovat:
KÄSITÖIDEN TEKEMINEN
. yhdistää luovuuden ja toiminnallisuuden
. antaa yksintekevälle rauhaa olla itsekseen
. ystävien kanssa on mukavaa sosiaalisuutta, jossa voi oppia uutta
. koskettaa monia aisteja, sillä kankaat, langat ja muut materiaalit tuntuvat hyviltä
. antaa iloa silloin, kun keksit malleja omasta päästä ja myös silloin, kun teet täsmälleen valmiin
ohjeen mukaisesti
. valmistuminen tukee tunnetta elämän hallinnasta
. rentouttaa
. virkistää
. nivoo tekijänsä osaksi sukupolvien ketjua
. on kuin pienimuotoista taideterapiaa
Lisään tähän, että Passap neulekoneella ja ryijy/mattokoneella saa nuo kaikki, mutta lisäksi
paljon, paljon nopeammin.
Pentti Ruuska
Neulekone 420 vuotta.
Kohta pääsemme juhlimaan harvinaista keksintöä. Eipä tule mieleen monta muuta konetta, jolla olisi näin pitkä historia. Englantilainen pappihan sen aikanaan keksi. Kun piti saada sukkia valmiiksi nopeammin kuin käsin neulomalla. Tietenkin kone on muuttunut, mutta tarkoitus edelleen sama; saada neuleita nopeammin.
Nykyään neulekoneen ostaminen on usein melkoista arpapeliä, koska saatavana on vain käytettyjä ja kauan seisseitä koneita. Yksityiset koneiden myyjät eivät pysty takaamaan niiden toimivuutta, saati huoltamaan tai antamaan kunnollista käyttökoulutusta. Tällöin ostetusta neulekoneesta ei saa parasta mahdollista hyötyä ja pahimmassa tapauksessa laite on täysin käyttökelvoton. Näin ollen liian paljon rahaa ja aikaa menee hukkaan ja aiheutuu paljon pettymystä sekä pahaa mieltä. Lisäksi kun koneella ei saada aikaan mitä on haluttu, saadaan aivan vääriä mielikuvia koko neulekoneen hyödyllisyydestä.
Tavoitteenamme on, että hyvä ja kannattava harrastus,koneneulonta saa taas ansaitsemansa suosion. Neulekonehan on yksi niistä harvoista laitteista, joilla lähes kuka tahansa ihminen voi hyödyntää luovan harrastuksen myös taloudellisesti. Neulekoneella voi myös säästää ja ansaita rahaa. Ja mikä hienointa neulekoneella voi tehdä YKSILÖLLISIÄ, täysin oman maun mukaisia neuleita.
Jos olet etsimässä neulekonetta, ota rohkeasti yhteyttä. Annan käyttöösi pitkän, yli 40 vuoden kokemukseni ja asiantuntemukseni neulekonealalta. Löydät tarpeitasi ja toiveitasi parhaiten vastaavan koneen, josta sinulle on paljon iloa ja hyötyä.
Pentti Ruuska
PASSAP NEULEKONE
PASSAP on ainoa neulekone, jolla saat nämä kaikki:
- ilman neuleen helmassa roikkuvia painoja
- pyöreät ja puolipyöreät neuleet
- kaikenlaiset resorit
- ilman nurjan puolen lenkkejä
- yksi- ja moniväriset kuviot
- pitsi- ja reikämallit
-kohomallit
PASSAPilla saat neuleet paljon pitemmälle valmiiksi, joten säästät aikaa ja vaivaa.
Helppo oppia ja käyttää.
Passap on sveitsiläinen neulekone. Se on kiinteä kaksitasokone, joten sillä voi tehdä aidot resorit 1:1, 2:2, 3:3, 3:1, 5:2 jne. Lisäksi se tekee oikean pyöröneuleen sekä myös puolipyöreän neuleen. Sisäänrakennetun automaatin ansiosta sillä saa myös rajattomasti yksi- ja monivärisiä kuvioita. Kirjoneuleet saadaan ilman nurjan puolen pitkiä lankalenkkejä.
Passap on erittäin monipuolinen. Sen sisäänrakennetussa automaatissa on jo paljon valmiita neulostekniikoita sekä kuvioita, jotka on helppo tehdä ohjekirjan sekä erillisten mallilehtien avulla. Kone on nopea. Esim. sukan tekeminen vie aikaa reilusti alle puolen tunnin. Neulepuseron kappaleet valmistuvat helposti parissa tunnissa.
Passapilla voi käyttää myös mahdollisimman erilaisia ja eripaksuisia lankoja. Suuren säätövaran ansiosta sillä voi neuloa myös buklee- ja mohairtyyppiset langat sekä paksuhkot käsinneulelangat.
Passapilla on myös monipuolinen lisälaitevalikoima. Peruskoneeseen voidaan liittää tiettyjen työvaiheiden tekemistä helpottavia ja nopeuttavia lisälaitteita. Esim. reikäkorttilaitteen ja sähkömoottorin avulla koneesta
 saadaan täysin itsekseen toimiva puoliautomaattineulekone. Kun siihen lisätään AutoColor, saadaan jopa 4-värityöt automaattisesti. Elektronisen Form-kaavalaitteen avulla muotoilut on äärimmäisen helppo tehdä. Tällainen puoliautomaatti kone tekee töitä itsekseen ja käyttäjä voi keskittyä muihin tehtäviinsä.
Passap on erittäin helppo ja nopea käyttää, kun ei tarvita neuleen helmassa roikkuvia painoja. Vahvan moduulirakenteen ansiosta se kestää myös rankan ammattikäytön. Käyttöominaisuuksien sekä monipuolisuuden ansiosta Passap onkin aina ollut halutuin kone ammattilaistenkin keskuudessa. Passap on vanhin ns. kotikoneista. Sitä on valmistettu vuodesta 1939 lähtien. Takuu on aina ollut 5 vuotta.
HUOM! PASSAP-huollossa saat koneesi taas täyteen toimintakuntoon edullisesti ja varmasti.
Voin myös hakea koneesi ja palauttaa huollettuna kohtuullisen matkan päässä Lahdesta.
Myös Googlessa paljon asiaa neulekoneista hakusanoilla "neulekone " ja "Passap". Myös
kuvahaussa runsaasti kuvia.
Passap mallit:
|
Passap Duomatic |

Passap Duomatic 80
Passap Duomatic S
Passap Duomatis SD |
Passap Electronic 6000 |

Passap Electronic 8000 |
 |
 |
Passap Electronic koneilla tehtyjä kuvioita ja
kuvioneuleita
Puseroiden langat puuvillaa. Kysy, mitä värejä saatavissa.

Kuviot tehty valokuvien pohjalta Passap Creation suunnitteluohjelmalla ja neulottu Passap E 8000 neulekoneella
Langat ovat valmiiksi kartioituja konelankoja Euroopan parhailta langanvalmistajilta. Ne ovat
teollisuuslankoja ja sen vuoksi neuloutuvat koneessa helposti. Ne ovat erittäin riittoisia,
jonka ansiosta pienemmästä määrästä saadaan enemmän valmista. Näin neuleet tulevat huomattavasti
edullisemmiksi kuin keriltä neulotut. Yleensä esim. XL -kokoiseen puuvillapuseroon ( kuvat yläpuolella )
menee vain n. puoli kiloa lankaa.
Käytämme pääosin luonnonkuitulankoja. Mm. täysvillaa sekä puuvillaa. Sekoitelankoja on myös.
UUTTA! ! erittäin hienoa MERINO VILLAA kartiopuolilla.
Puolakoot 300 g - 1 kg.
pyydä värimallit

Kysy, minkälaisia lankoja meillä tällä hetkellä on. Voit myös esittää toivomuksia. Saamme
nopeasti toimitetuksi hyvin monenlaisia konelankoja.
HUOM! nyt saatavana sukkalankaa myös
mustana ja valkoisena. Voi käyttää tietenkin
myös muihin neuleisiin.
PASSAP TAPIMATIC RYIJY / MATTOKONE
Passap kehitti ja rakensi myös ainutlaatuisen koneen, jolla voi uskomattoman nopeasti ja helposti tehdä ihan oman mielensä mukaisen ryijyn tai maton. Kuviot voidaan suunnitella itse tai käyttää valmiita piirroksia. Pienen kokonsa ja keveytensä ansiosta sitä voi käyttää millä tahansa pöydällä. Mekaanisena laitteena se ei tarvitse sähköä.
Passapilla voi helposti tienata lisätuloja, koska ryijyt ovat nyt kysyttyjä. Muutamassa tunnissa saa isonkin työn valmiiksi. Tapimatic on erittäin nopea ja helppo oppia, joten sillä pääsee nopeasti tienaamaan.

Jos haluat lisätietoja, pyydä vain. Lähetämme mielellämme.
Passapille on suuri valikoima NEULEOHJEITA naisille, miehille ja lapsille. Ne ovat äärimmäisen
helppotajuisia, joten niiden avulla on helppo tehdä valmiita vaatteita. Näin konetta on helppo hyödyntää. Lisäksi on saatavissa työtä helpottavia ohjeita erilaisista neuleen yksityiskohdista.
Runsaasti tarkkoja ohjeita erilaisten yksityiskohtien tekemistä varten, sekä myös kokonaisten neulevaatteiden
ohjeita.
Huom: Ohjeita kaikille konemerkeille; Passap, EVA/Brother, Silver Reed, Toyota
Passapilla on oma mallilehti, jossa jokaisessa ohjeet moneen neuleeseen naisille, miehille ja lapsille. Upeat värikuvat
jokaisesta valmiista mallista. Ohjeet englanniksi ja saksaksi, mutta tärkeimmistä sanoista ja lauseista käännös suomeksi.
PIENOISMALLEJA
Etsimme maailmalta juuri sitä toivomaasi pienoismallia autosta tai työkoneesta. Ne voivat olla metallia, muovia tai mitä vaan. Samoin missä tahansa mittakaavassa. Ilmoitat vain mitä toivot, ja etsimme. Löytyy,
jos sellainen on tehty. Tietenkin pienoismalleja esim. autoista ja työkoneista on tehty vain rajallisesta määrästä.
Mutta meillä on tiedossa myös pienoismallien tekijöitä, jotka valmistavat sitten ihan minkä vaan mallin.
Silloin saa sitten ihan uniikin mallin.
HUOM! Nyt saatavana harvinaisia 1:34 kokosia"jenkkikuormureita" edullisesti.
Löytyy runsaasti 30-, 40- ja 50- luvun kuormureita. Tosi hyvälaatuisia ja komeita. Nokkamallisia, bulldoggeja ym. ym.
Näillä "letukoilla, natikoilla, intikoilla, gemssuilla, hopilla" ym rakennettiin Suomea sotien jälkeen.
Kannattaa ottaa hyllyn komistukseksi.
Mutta näitä on hyvin rajallisesti. Kannattaa tilata nopeasti.
Jos haluat lisätietoja, kuvia tms, pyydä vain. Lähetämme mielellämme.
Huom! Saatavana myös puusta tehtyjä, aivan upeita malleja. Voit tilata minkä haluat,
auton tai vaikka tykin. Niihin saa myös liikkuvia osia. Kysele.
Tässä esimerkki Vanajasta. ja tässä Sisu aurausvarustuksessa
Esimerkkejä mallientekijöiden töistä
Tekijät Jonatan Hilska, Keijo Rauhala ja Jari Korkiakoski. Jos haluat lisää kuvia heidän töistään, ilmottele vain. Lähetän mielelläni.
Huom! Nyt saatavana Keijo Rauhalan tekemistä loistavista pienoismalleista kuvakirja. Kuvissa
3 erilaista Jyry Sisua, 3 erilaista Scaniaa, Volvo NB88 Turbo, Opel Blitz linja-auto, Trader "mutkarekalla", SA:n Vanaja ja Kraz. Lisäksi komea Allis Chalmers sekä puutavaran nostolaitteita.
Kirjan koko vaaka A4, 160 kuvaa, vahvaa, helposti puhdistettavaa materiaalia.
Hintaa 45 euroa.
RA-TERVEYS TUOTTEET
Suomessa jo yli 20 vuotta
Terveys on meille kaikille arvokkain pääomamme. Mikään rahamäärä ei pysty korvaamaan
menetettyä terveyttä. Terveys on lahja, jota olemme velvolliset hoitamaan niin hyvin kuin
mahdollista. Pahinta tuhlausta on antaa sen rappeutua.
Sairauksien ja pahan olon ennalta ehkäiseminen on tehokkainta säästämistä. On paljon edullisempaa ja miellyttävämpää hoitaa terveyttä kuin sairautta.
Tarjoamme käyttöönne tuotteita, joilla voitte miellyttävällä tavalla hoitaa ja ylläpitää terveyttänne.
Laitteemme BULLMAN, JETFORM, ja KIPUKOUKKU perustuvat kaikki japanilaiseen
SHIATSU hierontaan, ACU painantaan sekä VYÖHYKETERAPIAAN, jotka ovat käsin annettavia hierontamuotoja.
( Näistä löytyy runsaasti tietoa mm. Googlesta. Esim. hakusanoilla "shiatsu", "acupainanta", "vyöhyketerapia")
Nykytekniikkaa hyödyntäen nämä hoidot voidaan nyt tehdä itse. Kotona
tai työpaikoilla. Nopeasti ja edullisesti. Laitteet sopivat itsehoitoon sekä
myös rankkaan ammattikäyttöön.
BULLMAN MONIHIERONTALAITE: SHIATSU. ACUHIERONTA. VYÖHYKETERAPIA
Bullman Shiatsu hoitolaitteen terveyttä ylläpitävä ja parantava vaikutus perustuu lihasten rentoutukseen, jonka saa aikaan laitteen rytmikäs ja tasainen pyöritysliike. Se vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Verenkierron mukana kulkee ravintoa ja happea koko kehoon. Kun aivot saavat happea, päänsäryt loppuvat ja aivokapasiteetti kasvaa.
Bullmanilla voi hoitaa koko kehon lihakset; niskan, hartiat, selän, raajat. Varsinkin istumatyötä tekevät saavat nopean avun niska- ja hartiavaivoihin. Tietokoneen käyttäjien hiirikäden Bullman hoitaa tehokkaasti. Liikuntaa harrastavien
jännittyneet pohkeet voidaan myös rentouttaa nopeasti ja miellyttävästi.
Bullman on myös tehokas VYÖHYKETERAPIALAITE. Jalkapohjia hieromalla päästään hoitamaan kaikkia
sisäelimiä miellyttävästi ja tehokkaasti. ( katso googlesta hakusanalla "vyöhyketerapia" )
Bullman laukaisee stressin tms. aiheuttamia lihasjännityksiä ja kohottaa elinvoimaa, luovuutta ja jaksamista. Aktivoi acupisteitä, jotka vaikuttavat koko elimistöön vielä pitkään hoidon jälkeenkin. Kiputiloihin Bullman myös auttaa nopeasti. Auttaa myös nukkumisongelmissa. Kokonaisuutena liikkumiskyky, liikeradat ja nopeus kasvavat. Liikenneturvallisuuskin paranee, kun pään kääntösäde
kasvaa.
Bullman Shiatsu hoitolaitteen tehokkuus perustuu käytön miellyttävyyteen ja helppouteen. Kun hoito tuntuu hyvältä ja nautittavalta, sitä tulee myös käyttettyä. Usein toistuvat, lyhyetkin käsittelyt ovat tehokkaampia kuin pitkät, harvoin tehdyt. Käyttäjä määrää voimakkuuden itse, oman kipukynnyksensä ja tuntemustensa mukaan. Voimakkaampaa käsittelyä saa nojaamalla laitteeseen kovemmin. Kipeät kohdat hierotaan kevyemmin.
Kotikäytössä Bullman on tehokkaimmillaan, kun ei tarvitse varata aikoja hoitoihin eikä lähteä vartavasten mihinkään ulkopuolelle. Sitä voi käyttää päivittäin, useitakin kertoja. Vaikka televisiota katsellessa.
Bullmania käytetään runsaasti myös työpaikoilla ja se luokitellaankin työterveyden hoitolaitteeksi ja
siksi se on yrityksille vähennyskelpoinen. Se testattiin jo 20 vuotta sitten Helsingin Yliopistollisessa
Keskussairaalassa ja todettiin sopivaksi myös hoitolaitoskäyttöön. HYKS on hankkinut kymmeniä
laitteita eri osastoilleen. Myös Invalidisäätiöllä on paljon Bullman-hierontalaitteita käytössään.
Lisälaitteen, invertterin kanssa Bullmania voi käyttää myös autoissa, työkoneissa, veneissä yms.
Bullman on ollut myynnissä Suomessa jo 20 vuotta, joten siitä on tosi vankka kokemus. Myös5 vuoden täystakuu on kokemuksen pohjalta, eikä siis mikään markkinointikikka. Takuu on lisäksi ilman
käyttörajoituksia, joten Bullman on tosi varma ja luotettava, kovassakin käytössä.
"niska-hartiaseudun vaivojen yleisin aiheuttaja on lihasten kireydesta johtuva
happivajaus elimistössä".
( aamu-TV-lääkäri 17.9.07 / selkäkivut )
HUOM. Teemme myös esittelyjä kodeissa ja yrityksissä kohtuullisen
matkan päässä Lahdesta.
Esittelykoneita halvalla....
Kysy tarjouksiamme......
Sijoita itseesi ja omaan terveyteesi.
Saat parhaan tuoton. Terveyttä ja hyvää oloa
ei voita mikään.
Majoitus- ja hoitoyrityksille erinomainen lisätulojen
tuottaja. Ei sido henkilökuntaa

Jetform Acu/Shiatsupatja perustuu kolmiulotteiseen painallus- ja venytystekniikkaan sekä myös nikama- ja nivelmanipulaatioon. Patjalla maataan vaatteet päällä selällään ja sen pyörivät peukalonpäärullat rentouttavat lihakset niskasta kantapäähän ja avaavat selkää, jolloin "nikamalukot" avautuvat ja nikamien väliin tulee välilevyille tilaa. Lihasten rentoutuessa verenkierto vilkastuu ja verenkierron mukana kulkee ravintoa ja happea koko kehoon. Aktivoi acupisteet ja vaikuttaa näiden kautta koko elimistöön vielä pitkään hoidon jälkeenkin. Antaa tilaa myös sisäelimille. Selkärangan liikkuvuus ja ryhti paranevat.
Vaikutuksen tuntee konkreettisesti heti; kivut ja säryt lievenevät, usein poistuvat kokonaan. Hapenottokyky paranee. Selkä ja niska taipuvat ja jalat nousevat helpommin. Stressi poistuu ja saadaan lisää energisyyttä ja luovuutta. Helpottaa nukahtamista ja uni on syvempää ja rauhallisempaa. Olo paranee.
JetForm Acu/Shiatsupatja sopii kaikkille, joille käsinhierontakin. Sen hoidosta pitävät nekin, jotka jostain syystä eivät halua käydä käsinhierojalla. JetFormia käytettän kodeissa sekä työpaikoilla. Se on ammattikäytössä hoitolaitoksissa, kauneushoitoloissa, kuntosaleissa, hotelleissa ja kylpylöissä. Myös hoitajien hoitajana. Urheiluseuroissa JetFormia käytettään lihashuollossa.
Kätevän kokonsa ansiosta JetFormia voivat käyttää ammattihierojat, jotka työskentelevät myös mm. yritysten työterveyden hoidossa. Laite on helppo kuljettaa mukana ja se ei vaadi isoa tilaa. Yritysten
henkilökunta käyttää sitä mielellään, koska hoito ei vie kauan aikaa ja lisäksi vaatteita ei tarvitse riisua.
Näin yrityksiä on helppo saada asiakkaaksi.
JetForm on aito alkuperäinen, japanilainen keksintö ja ollut käytössä jo yli 20 vuotta, joten siitä on tosi vankka kokemus. Se on suojattu monilla kansainvälisillä patenteilla ja siksi siitä ei ole kopioita.
JetForm:lla on helppo hankkia lisätuloja. Mm. majoitusliikkeet saavat helposti lisämyyntiä
tarjoamalla lihasten rentoutusta pitkän ajomatkan tai liikunnan jälkeen. Laitetta voidaan
käyttää esim. kuntosalissa, mutta asiakas voi vuokrata sen vaikka omaan huoneeseensa.
Laite ei sido henkilökuntaa, koska sitä voi jokainen käyttää itse.
JetFormin voi maksaa myös 2 vuoden maksuajalla ILMAN KORKOA.
Jos haluat lisätietoja, pyydä vain. Lähetämme mielellämme.
Jalkapohjien hierontaan
Vibraatio- eli tärinähoitolaite

BULLMAN Super Dream
on suunniteltu jalkapohjien heijastealuekäsittelyyn VYÖHYKETERAPIAAN.
(katso googlesta hakusanalla "vyöhyketerapia" )
Aloitetaan jalkapohjien käsittelystä ja käytetään eri taajuuksia hyödyksi liikuttelemalla jalkoja kevyesti hieronta-alustalla. Käymällä kokonaisvaltaisesti jalkapohjien heijastealueet läpi aktivoidaan jalkojen verenkiertoa. Tämän jälkeen käydään kaikki jalkapohjien heijastelueet läpi vähän voimakkaammin hyödyntämällä koneen kulmissa olevia suuria hierontanystyjä ja lopuksi keskitetään käsittely halutuille heijastealueille. Näin voidaan stimuloida tärkeitä hierontapisteitä. Aktivoimalla heijastealueita voidaan vaikuttaa esim. nestekiertoon, aineenvaihduntaan, laskimoverenkiertoon ja lihasjännitetiloihin hermojärjestelmän kautta.
Lisäksi vaikutetaan tehokkaasti kaikkien sisäelinten toimintaan. ( katso Google, " vyöhyketerapia" )
Jalkojen käsittelyn jälkeen voidaan edetä pohkeiden käsittelyn kautta aina hartiaseutuun saakka. Käyttämällä eri taajuuksia saadaan aikaan tehokas käsittely. Vibraatio aikaansaa rentouttavan venymätapahtuman syvälle lihaksistoon vaikuttaen lihas- ja hermojärjestelmään aktivoiden kudosnesteet liikkeelle ja edistäen solujen ja lihaksiston hapenkuljetuskykyä. Laitteen aktiivimagneetit edistävät omalta osaltaan nestekiertoa ja hapenkuljetuskykyä.
Laitteen käyttö aloitetaan alussa vähän pienemmällä teholla. Käyttämällä lyhyempiä aikoja voidaan laitetta käyttää useamman kerran päivässä. Jatkossa löydetään parhaiten sopiva aika ja tapa hieroa. Jotta laitteesta saadaan mahdollisimman paljon hyötyä, sitä tulee käyttää säännöllisesti.
Pyydä lisätietoja. Kerromme mielellämme.
ZEN - päänhierontalaite rentouttaa, rauhoittaa ja virkistää koko elimistöä sekä tuntuu oikein hyvältä. Kahdeksanhaaraisen päähierontalaitteen keraamiset nupit hierovat päätä vilkastuttaen verenkiertoa ja stimuloivat pään akupisteitä lisäten energian kulkua koko kehossa.
ZEN - päänhierontalaitteen käyttö helpottaa päänsärkyä, vähentää stressiä ja tervehdyttää päänahkaa,
jolloin hiusten kasvu paranee.
Laite on terapeuttinen väline ja sen vaikutukset ovat yksilölliset.
ZEN - päänhierontalaite on pakattu kauniiseen pahviseen säilytyskoteloon.
KIPUKOUKKU
Iskelmäradiosta ja lehtiartikkeleista tuttu....
Nerokas, yksinkertainen idea itsehoitoon.
Kehomme pyrkii kohti tervettä ja normaalia olotilaa. Uusi suomalainen keksintöKipukoukku, antaa meille
mahdollisuuden toteuttaa hyvä olo itsessämme.
Kipukoukku on uusi suomalainen keksintö, jonka teho perustuu lihasjännitysten laukeamiseen ja verenkierron vilkastumiseen, erityisesti niskan, hartioiden ja selän alueella. Siellä mihin muuten ei itse pääse
vaikuttamaan. Painallustekniikalla saadaan kuona-aineet liikkeelle ja verenkierto vapautettua, elimistö saa tarvitsemansa hapen ja ravintoaineet. Näin saadaan poistettua pään, niskan, hartioiden sekä selän säryt
ja olo paranee kaikin puolin.
Kipukoukkua voi käyttää missä ja milloin vain. Ei tarvitse sähköä. Television katselunkin voi hyödyntää kun samalla voi hoitaa itseään. Miellyttävällä tavalla. Vaikutuksenkin tuntee konkreettisesti heti.
Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä. Lähetämme mielellämme.
ILMANPUHDISTIMET
BIOZONE ja CRYSTAL AIR
KOTI- ja AMMATTIKÄYTTÖÖN
Otsonointi on luonnonmukainen ilmanpuhdistusmenetelmä.
Hankalatkin hajut kuten esim. homeen, tulipalon jälkeen sekä
kalman hajut lähtevät varmasti. Vaivattomasti.
Googlessa runsaasti tietoa.
Pyydä erillinen esite + muut lisätiedot
CRYSTAL AIR: Edistyksellistä tekniikkaa ilmanpuhdistukseen.
Valmistetaan Suomessa.
Jos kotona, mökillä, autossa, työpaikalla tai missä tahansa sisätilassa on hajuhaittoja homeen,
kotieläinten tai muista syistä, CRYSTAL AIR ilmanpuhdistinsarjasta löytyy varmasti ratkaisu.
Laitteita on pieniin tiloihin kehitetyistä aina rankkaan ammattikäyttöön soveltuviin asti.
Myös mm. kaivoveden puhdistukseen.
Myös esitteitä.
HUOM! EDULLISET MAKSUEHDOT.
Tarkemmat tiedot: Tuulikki Tanner 0400-464283
LINNOX- SILKKIALUSASUT
Tarkemmat tiedot: Tuulikki Tanner 0400-464283
LISÄRAVINTEET
Tämä osuus on tällä hetkellä työn alla. Tarkemmat tiedot saat
soittamalla
Tuulikki Tanner, 0400-464283
|